Mikä Noste

Noste-opiskelijaksi

Koulutukset

Hankeluettelo

Opiskelijakokemuksia

Noste-esitteet

Yhteistyökumppanit

Hallinto


Työnantajille ja yrittäjille


Ajankohtaista

Ohjeet ja vuosiraportit

Ohjausryhmän muistiot

Materiaalit

Tutkimus ja seuranta

Koulutukset ja seminaarit

Toimivia käytäntöjä

Hakeva toiminta

Henkilökohtaistaminen

Tukitoimenpiteet

På svenska
In English



Etusivu




Mikä Noste ?

Nostetta osaamiseen ja työelämään


Noste-ohjelma oli vuosina 2007-2009 vähiten koulutusta saaneen aikuisväestön koulutustason kohottamiseksi tarkoitettu opetusministeriön rahoittama koulutusohjelma.

Noste-ohjelmassa koulutus oli tarkoitettu 30–59-vuotiaille työssä käyville aikuisille, joilla ei ollut perus- tai kansakoulun jälkeistä koulutusta..


Ohjelman tavoitteena oli parantaa kohderyhmän työelämässä pysymistä ja urakehitystä. Ohjelmalla pyrittiin vaikuttamaan myös työllisyyteen ja lieventämään suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtymisen aiheuttamaa työvoimavajausta.
Ohjelmassa voitiin suorittaa ammatillisia perustutkintoja, ammattitutkintoja ja erikoisammattitutkintoja ja niiden osia sekä tietokoneen ajokortteja ja niiden osia, vuodesta 2007 lähtien myös tietotyötutkintoja. Lisäksi oli mahdollista suorittaa tuetusti kesken jäänyt peruskoulu tai lukio loppuun. Koulutus oli opiskelijalle maksutonta lukuun ottamatta näyttötutkintoon osallistuvilta perittävää lakisääteistä tutkintomaksua.





- Noste-ohjelma tarjoaa mahdollisuuden

- Usein kysytyt kysymykset




- Opintoluotsi

- Aikuiskoulutusinfo

- Koulutusnetti

- Koulutusrahasto




- Hankeluettelo Etelä-Suomen lääni
- Hankeluettelo Länsi-Suomen lääni
- Hankeluettelo Itä-Suomen lääni
- Hankeluettelo Oulun lääni
- Hankeluettelo Lapin lääni