![]() | ![]() ![]() | |
![]()
På svenska In English | Etusivu > Tiedotteet Onnittelut Kanta-Hämeen ja Pohjois-Savon Noste-kouluttajille ! Keskiviikko 15.4.2009 Määrällinen tavoite saavutettu. Noste-ohjelman tavoitteena on saavuttaa noin 10 % vähän koulutetusta aikuisryhmästä koulutukseen tai tutkintoa suorittamaan. Kanta-Hämeen ja Pohjois-Savon Noste-hankkeissa toimineet kouluttajat ja projektipäälliköt ovat saavuttaneet jo nyt tavoitteen, vaikka ohjelma vielä jatkuukin. Kumpikin maakunta on ylittänyt tavoiterajan. Näistä Kanta-Häme kirkkaana ykkösenä on tavoittanut 11,8 % oman maakuntansa Noste-ryhmästä ja vastaavasti Pohjois-Savo 10,1 %. Pronssisijan jakavat Pohjois-Karjala ja Päijät-Häme. Näissä maakunnissa on tähän mennessä aloittanut 9,3 % Noste-kohderyhmästä koulutuksen. Kun koulutuksensa aloittaneita Noste-opiskelijoita on valtakunnassa nyt yhteensä 24 700, on keskimäärin 7 % alkuperäisestä kohderyhmän koosta (350 600) lähtenyt koulutukseen. Kanta-Hämeessä Noste-ryhmää on ollut vuonna 2007 keskimääräistä enemmän myös normaalissa valtionosuusrahoitteisessa aikuiskoulutuksessa ja työvoimakoulutuksessa. Maakunnan oppilaitoksissa ryhmää on ollut näillä rahoitusmuodoilla opiskelemassa 5,5 % kohderyhmän koosta, kun valtakunnallinen keskiarvo on 4,6 %. Kuitenkin Lapin läänissä Noste-ryhmää on koulutettu aktiivisimmin vuonna 2007 perusrahoitteisessa aikuiskoulutuksessa ja työvoimakoulutuksessa; yhteensä 6,5 % kohderyhmästä. Joissakin maakunnissa em. rahoitusmuotojen aktiivinen suuntaaminen Noste-ryhmään selittää Noste-erityisrahoituksella järjestetyn koulutuksen vähäisyyttä. Näin on käynyt mm. Pohjois-Pohjanmaalla ja Pirkanmaalla, joissa Noste-ryhmää on tavoitettu perusrahoitteiseen aikuiskoulutukseen ja työvoimakoulutukseen vuonna 2007 reippaasti yli valtakunnallisen keskiarvon; Pohjois-Pohjanmaalla 5,3 % ja Pirkanmaalla 5 %. Noste-rahoitteisella hakevalla toiminnalla vähän koulutettua ryhmää on siis tavoitettu eri rahoitusmuodoilla järjestettyyn aikuiskoulutukseen. Noste-ohjelmaa jatketaan läänien ja hankkeiden jäljellä olevan rahoituksen antamin mahdollisuuksin vuoden 2009 loppuun. Useimmissa hankkeissa mahdollisuuksia ainakin lyhytkestoisiin koulutuksiin on vielä olemassa. Liitteenä ovat: Taulukko Noste-koulutuksessa 2003–6.4.2009 aloittaneiden %-osuus kohderyhmän koosta maakunnittain.(OPTI 6.4.09) Taulukko Noste-ryhmä VOS-koulutuksessa ja tutkintotavoitteisessa työvoimakoulutuksessa vuonna 2007 (Tilastokeskus 20.9.2007 opiskelijatilanteen mukaan) Lisätietoja: projektipäällikkö Marja Pakaste puh.0400 693 887, marja.pakaste@laaninhallitus.fi | Torstai 17.6.2010 - Noste-ohjelman loppuraportti valmistui painettuna 16.6.2010 Keskiviikko 19.8.2009 - Noste-ohjelma – aikuiskoulutuksen harppaus? Keskiviikko 15.4.2009 - Onnittelut Kanta-Hämeen ja Pohjois-Savon Noste-kouluttajille ! Keskiviikko 25.3.2009 - Harppaa mukaan Aikuiskoulutuksen harppaus-seminaariin 19.-20.8.2009 ! Tiistai 9.12.2008 - Noste- ohjelman satoa vuosina 2003-2008 - Näkökulmia Noste-kokemusten perusteella Torstai 12.6.2008 - Noste-ohjelman saavutuksia 10.6.2008 mennessä Keskiviikko 23.1.2008 - NOSTE-OHJELMA ANTAA TOISEN MAHDOLLISUUDEN - vähäisen koulutuksen varassa työelämässä oleville aikuisille Tiistai 26.6.2007 - NOSTE TIETÄ AVAA -PÄIVÄT 2007 Perjantai 15.6.2007 - Aikuisopiskelijan viikko tulee taas [Tiedotteiden arkisto] - Taulukko Noste-koulutuksessa 2003–6.4.2009 aloittaneiden %-osuus kohderyhmän koosta maakunnittain.(OPTI 6.4.09) - Taulukko Noste-ryhmä VOS-koulutuksessa ja tutkintotavoitteisessa työvoimakoulutuksessa vuonna 2007 (Tilastokeskus 20.9.2007 opiskelijatilanteen mukaan) |