Mikä Noste

Noste-opiskelijaksi

Koulutukset

Hankeluettelo

Opiskelijakokemuksia

Noste-esitteet

Yhteistyökumppanit

Hallinto


Työnantajille ja yrittäjille


Ajankohtaista

Ohjeet ja vuosiraportit

Ohjausryhmän muistiot

Materiaalit

Tutkimus ja seuranta

Koulutukset ja seminaarit

Toimivia käytäntöjä

Hakeva toiminta

Henkilökohtaistaminen

Tukitoimenpiteet

På svenska
In English



Etusivu > Tiedotteet




Noste- ohjelman satoa vuosina 2003-2008

Tiistai 9.12.2008

Vuonna 2003 alkaneen Noste-ohjelman tavoitteena on ollut lisätä vähiten koulutusta saaneiden aikuiskoulutukseen osallistumista. Koulutustarjontaa ja mahdollisuuksia on lisätty 30-59 –vuotiaille työelämässä oleville aikuisille, joilla on enintään perusasteen tutkinto sekä niille 25 vuotta täyttäneille, joiden perusasteen tutkinto on jäänyt kesken. Ohjelmaa toteutetaan valtakunnallisesti eri puolilla Suomea. Noste on opetusministeriön aikuiskoulutuksen interventio, jota toteutetaan kolmikantayhteistyönä ja lääninhallitusten hallinnoimana.
Koulutus on maksuton osallistujille. Noste-ohjelma päättyy 31.12.2009.

Noste-ohjelmassa on järjestetty aikuiskoulutusta toisin kuin aiemmin. Ohjelmassa on tehty kohde-ryhmän aktiivista etsintää, ns. hakevaa toimintaa. Tämä on yleensä ollut kouluttajien jalkautumista oppilaitosten ulkopuolelle, yrityksiin ja työpaikoille, missä on päästy henkilökohtaiseen kasvotusten tapahtuvaan vuorovaikutukseen kohderyhmän kanssa.
Ohjelman aikana on panostettu opiskeluvalmiuksien tukemiseen opiskeluvaikeuksien ehkäisemiseksi sekä ohjaukseen ja neuvontaan. Koulutuksen järjestäjät ovat verkostoituneet alueellisiksi ja maakunnallisiksi verkostoiksi, joissa on ylitetty oppilaitosmuotojen rajoja ja verkostoiduttu myös työelämän järjestöjen kanssa.

Vähän koulutetut ovat löytäneet toisen mahdollisuuden.
Hakevalla toiminnalla on pystytty näiden vuosien aikana tavoittamaan sitä väestön osaa, joka on sekä ikänsä että aikaisemman pohjakoulutuksensa puolesta heikoimmin koulutukseen innostuvaa. Koulutuksen on 1.12.2008 mennessä aloittanut noin 24 000 henkilöä ja saman ajanjakson kuluessa he ovat suorittaneet noin 15 600 ammatillista tutkintoa, ammatillista osatutkintoa, tietokoneen ajokorttia tai ajokortin osia. Ruotsinkielisessä koulutuksessa aloittaneiden määrä on 854 ja tutkintoja sekä tutkintojen osia on tullut suoritetuksi 427.
Ohjaukseen ja neuvontaan panostamalla on voitu vähentää opiskelun vaikeutumista ja keskeyttämistä. Arvioinnin mukaan Noste-opiskelijat ovat keskeyttäneet opiskelunsa keskimääräistä harvemmin kuin muut aikuisopiskelijat.
Se, miten Noste-ohjelman mahdollisuuksia on osattu käyttää hyväksi, vaihtelee huomattavasti maakunnittain. Parhaiten on tulosta tuottanut ns. kolmikantamalli, jossa työnantaja ja työntekijöiden edustus ovat sitoutuneet mukaan.
Vanhempia ikäryhmiä ovat kiinnostaneet suhteellisesti enemmän tietotekniikan perustaitojen opiskelu, nuorempia taas ammatilliset tutkinnot.
Noste-koulutuksessa olleet työntekijät ja työnantajien edustajat ovat olleet pitkälti samaa mieltä koulutuksen vaikutuksista. Se on merkinnyt ammattitaitoa, itsetuntoa, työhyvinvointia ja turvallisuuden tunteen lisääntymistä.
On hyvä huomata, että Noste-ryhmää vastaavia henkilöitä on opiskellut samaan aikaan myös normaalirahoitteisessa(so. valtionosuusrahoitteinen) aikuiskoulutuksessa. Heidän määränsä on ollut suunnilleen samansuuruinen kuin Noste-koulutuksessa olleiden vuosittain. Tämän lisäksi ryhmää on myös työvoimakoulutuksessa.
Valtioneuvoston vuosille 2007–2012 vahvistama Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman mukaan ”Noste-ohjelman aikana syntyneitä hyviä käytäntöjä laajennetaan koko aikuiskoulutuksen toimintatavoiksi”.Hyvästi pulpettikammo ! –kirjaseen on koottu Noste-ohjelman aikana kehitettyjä lupaavia käytäntöjä, joita pyritään tiedottamaan aikuiskoulutuksen kentälle.

Lisätietoja: projektipäällikkö Marja Pakaste puh.0400 693 887, marja.pakaste@laaninhallitus.fi





Torstai 17.6.2010
- Noste-ohjelman loppuraportti valmistui painettuna 16.6.2010


Keskiviikko 19.8.2009
- Noste-ohjelma – aikuiskoulutuksen harppaus?


Keskiviikko 15.4.2009
- Onnittelut Kanta-Hämeen ja Pohjois-Savon Noste-kouluttajille !


Keskiviikko 25.3.2009
- Harppaa mukaan Aikuiskoulutuksen harppaus-seminaariin 19.-20.8.2009 !


Tiistai 9.12.2008
- Noste- ohjelman satoa vuosina 2003-2008

- Näkökulmia Noste-kokemusten perusteella


Torstai 12.6.2008
- Noste-ohjelman saavutuksia 10.6.2008 mennessä


Keskiviikko 23.1.2008
- NOSTE-OHJELMA ANTAA TOISEN MAHDOLLISUUDEN - vähäisen koulutuksen varassa työelämässä oleville aikuisille


Tiistai 26.6.2007
- NOSTE TIETÄ AVAA -PÄIVÄT 2007


Perjantai 15.6.2007
- Aikuisopiskelijan viikko tulee taas



[Tiedotteiden arkisto]




- Tiedote 10.12.2008